Lehdistötiedote
02.03.2025

LEHDISTÖTIEDOTE
Julkaisuvapaa heti
LAULUYHTYE LUMINOS ENSEMBLE LOPETTAA TOIMINTANSA KEVÄÄLLÄ 2025
Vuonna 2009 perustettu lauluyhtye Luminos Ensemble on päättänyt lopettaa toimintansa kevätkauden 2025 jälkeen. Päätös tehtiin yksimielisesti sen jälkeen, kun yhtyeen taiteellinen johtaja ja perustaja Sauli Hannuksela ilmoitti vetäytyvänsä tehtävästään pääsiäisenä 2025.
Luminos Ensemble on syvästi kiitollinen Hannukselalle hänen pitkäjänteisestä työstään yhtyeen hyväksi ja kunnioittaa hänen päätöstään.
”Luminos on ollut meille kaikille enemmän kuin vain yhtye – se on ollut intohimo, yhteisö ja musiikillinen koti. Koska koemme, ettei yhtye voi jatkaa ilman perustajaansa, olemme päättäneet saattaa tämän matkan arvoiseensa päätökseen,” yhtye toteaa.
Luminos Ensemble kiittää lämpimästi yhteistyökumppaneitaan, kuulijoitaan, tukijoitaan sekä erityisesti laulajien perheitä kaikesta tuesta ja kannustuksesta, jota se on saanut vuosien varrella.
Vaikka Luminoksen tarina päättyy, laulajien rakkaus musiikkiin elää edelleen - se ei vain voi enää elää Luminoksessa. Yhtyeen musiikki ja muistot jäävät kuitenkin elämään tallenteissa ja sydämissä. Ne eivät himmene, vaan jatkavat soimistaan ajassa ja kuulijoiden mielissä.
Lisätiedot:
Katja Tolvanen, puheenjohtaja katja.tolvanen@gmail.com 0405290196
Luminos Ensemble on julkaissut uutta joulumusiikkia
01.09.2024

Nyt olemme julkaisseet loputkin viime keväänä äänittämämme kappaleet, joista William Gomezin Ave Maria sopii mihin vuodenaikaan tahansa ja muut ovat talvisempaa kuvastoa.
Uudet äänitteet ovat kuunneltavissa kaikissa suosituimmissa musiikin striimauspalveluissa, kuten Spotifyssä, Apple Musicissa ja YouTubessa!
✨ Philip Stopfordin "Lully Lulla Lullay" - Herkkä ja kaunis tuutulaulu, joka rauhoittaa mielen. ✨ William Gomezin "Ave Maria" - Vahva ja tunteikas teos, joka koskettaa syvälle sydämeen. ✨ Otto Kotilaisen "Varpunen jouluaamuna" - Kotoisa ja nostalginen joululaulu, joka herättää muistoja. ✨ Irvin Berlinin "White Christmas" - Klassinen ja tunnelmallinen kappale, joka tuo joulun tunnelman kotiisi.
Kuuntele ja jaa ystävillesikin! Löydät kappaleet sekä täältä kotisivuiltamme Julkaisut-välilehdeltä että kaikista yleisimmistä musiikin striimauspalveluista, kuten Spotifysta, Apple Musicista ja YouTubesta.
Tästä klikkaamalla pääset kuuntelemaan Spotifyssa.
Tästä klikkaamalla pääset kuuntelemaan YouTubessa.
Tästä klikkaamalla pääset kuuntelemaan Apple Musicissa.
Luminos Ensemble on julkaissut uutta musiikkia
23.05.2024

Meillä on ilo ilmoittaa, että nyt voit kuunnella kolmea upeaa kappalettamme Spotifyssä ja lukemattomissa muissa musiikkipalveluissa! Tartu tilaisuuteen ja anna itsellesi hetki rauhoittumiseen ja kauniista harmonioista nauttimiseen.
✨ Billy Joelin "Lullabye" - Herkkä ja koskettava tulkinta, joka vie sinut rauhallisuuden äärelle. ✨ Enyan "May it Be" - Taianomainen ja lumoava sävellys, joka kutsuu unelmointiin. ✨ Ola Gjeilon "The Rose" - Kaunis ja voimakas teos, joka sykähdyttää.
Kuuntele ja jaa ystävillesikin! Löydät kappaleet sekä täältä kotisivuiltamme Julkaisut-välilehdeltä että kaikista yleisimmistä musiikin striimauspalveluista, kuten Spotifysta, Apple Musicista ja YouTubesta.
Tästä klikkaamalla pääset kuuntelemaan Spotifyssa.
Tästä klikkaamalla pääset kuuntelemaan YouTubessa.
Luminos Ensemblen levy: In Lucem.
19.01.2023

Levyn jokainen raita on täynnä valoa: valoa äänessä, sielussa ja mielessä. Sauli Hannukselan luotsaaman Luminoksen laulajat ovat rohkeasti avanneet musiikin suuriakin teoksia ja tehneet niistä täyteläistä musiikkia. Voit kuunnella levyä Spotifyssä tai ostaa sen omaksi nettikaupastamme: Luminos-verkkokauppa
2021 vuoden joulukonsertin tallenne katsottavissa
16.12.2021

Tervetuloa kuuntelemaan Luminoksen vuoden 2021 joulukonserttitallennetta! Voit katsoa tallenteen joko Youtubessa tai täällä kotisivuillamme Julkaisut-sivulla. Tietokoneella ja puhelimella pääset videoon klikkaamalla tästä.
Jos sinulla on älytelevisio, avaa television Youtube-sovellus ja kirjoita sen hakuun "Luminos joulukonsertti", niin löydät oikeaan paikkaan.
Luminos Ensemblen musiikkivideo
16.04.2020

Tämä kevät on ollut monella tavalla poikkeuksellinen meille kaikille. Olemme vallitsevan tilanteen vuoksi laittaneet Luminoksen treenit ja keikat toistaiseksi tauolle, sillä nyt on tärkeintä noudattaa kaikkia ohjeistuksia yhteisen hyvän nimissä. Treenitauosta huolimatta veri vetää laulamaan, varsinkin yhdessä muiden luminoslaisten kanssa! Siispä päätimme kokoontua laulamaan yhdessä virtuaalisesti ja tehdä siitä nauhoituksen kaikkien kuultavaksi. Tässä siis ikisuosikki “On hetki” Luminoksen esittämänä – tuokoon tämä virtuaaliesitys iloa, lämpöä ja valoa itse kullekin tämän poikkeuksellisen tilanteen keskelle. Suuri kiitos myös Mika Koivusalolle miksauksesta ja videosta!
Voitte katsoa videon julkaisut-välilehdellä tai Youtubessa tätä linkkiä klikkaamalla: Luminos Ensemble: On hetki